Ajatuksia ja asiaa

TYÖPAIKAN MYRKYNKYLVÄJÄT JA JAKSAMINEN

Jaksamisongelmat ovat liian yleisiä

Viime vuosikymmenen loppuvuosien aikana alettiin yhä enemmän puhua työuupumuksesta ja jaksamiskysymyksistä. Tuskin kukaan voi esittää, etteikö asia ole keskustelun arvoinen. Jos vielä vaikka viisitoista vuotta sitten alle kaksikymmentä sadasta koki työnsä uuvuttavana, niin nyt ihmisiä kuunnellessa suurin osa kertoo työnsä ainakin ajoittain olevan stressaavaa ja väsyttävää.

Jaksamisongelmia työelämässä aiheuttavat tekijät lienevät suurelta osin olemassa myös kymmenen vuoden päästä. Mikään ei viittaa muuhun. Hymy tuppaa hyytymään kotonakin. Ei vain jaksa nauttia asioista niin kuin joskus ennen.

Ilmiötä, jota kutsumme työuupumukseksi, pitäisi ehkä kutsuakin elämänuupumukseksi. Useissa tapauksissa työstä aiheutuva uupumus tai väsymys, miksi sitä sitten halutaan kutsua, vaikuttaa haitallisesti koko elämän laatuun. Uupumus syö elämää. Ilo alkaa vähetä elämästä. Iloiset hetket ovat yhä lyhyempiä ja harvinaisempia. Paljon on uhrattu aikaa ja energiaa pohdintoihin siitä, mikä tätä porukkaa vaivaa tai mistä nämä ongelmat oikein johtuvat. Syitä on monia: liikaa työtä, ei pysty vaikuttamaan omaan työhönsä, esimies ei ymmärrä tai arvosta, liian vähän vastuuta tai liian paljon vastuuta jne. Ja paljon muita.

Yhdellä oikeus pilata muiden työn ilo?

Yksi tärkeimmistä on jäänyt aika vähälle huomiolle: Työpaikan ilmapiiriä häiritsevät myrkynkylväjät, jotka päivästä toiseen suhtautuvat negatiivisesti kaikkeen: työhön, pomoon, firmaan, useimpiin työkavereihin ja vähän kaikkeen. He nauttivat huomatessaan, että nyt osui. Sainpas taas sanotuksi. Jotkut kai siitä nauttivat, toiset eivät ehkä oman käyttäytymisensä vaikutuksia huomaa. Tai halua huomata.

Jokainen tietää, että hyvällä fiiliksellä on myös rauhallinen mieli. Siitä huolimatta sadoissa ja tuhansissa työyhteisöissä kautta suomenmaan annetaan näille myrkynkylväjille lupa ja oikeus pilata työkavereidensa mielenrauha ja työn ilo vuodesta toiseen. Kukaan ei uskalla nostaa kissaa pöydälle.

Paljon kyllä puhutaan. Erityisesti silloin, kun häirikkö on itse poissa. ”Ei paljon puuttunut, etten sanonut sille suoraan”. Sen verran kuitenkin puuttui. Esimieskin saattaa sanoa, että jos nyt katsotaan vielä jonkin aikaa. Kyllä se tilanne siitä varmaankin alkaa rauhoittua. Useimmiten se vaan ei ala. Jos ei tartuta ja puututa, olemme antaneet luvan.

Mitä pitäisi tehdä?

Jos me oikein nyt päättäisimme tosissamme taistelemaan työuupumusta vastaan, niin varmin tapa on tyhjentää työyksiköt näistä rauhanhäiritsijöistä. Ensin tietysti täytyy antaa mahdollisuus muuttua, mutta jos se ei onnistu, pitää voida pohtia muita ratkaisuja. Kun mitta on täysi. Mahtaisikohan sillä itselläänkin mennä paremmin muualla?